Hiihtoloma tassuteltu

Me, Moona ja Luna, olemme jo saaneet sopeutettua jättien elämän pyörimään meidän tarpeidemme ympärillä. Ei ole sellaista kellonlyömää eikä sopimatonta ajanhetkeä ettei jättejä voisi häiritä näiden toimeliaimpina hetkinäkään.

Mikrounet

Valloittajien aikataulut ovat aina kiireiset ja niin kovin usein kiireelliset asiat ajavat ohi tärkeiden unituokioiden. Silloin on aina hyvä muistaa, että pienikin lepotauko keskellä mitä kiivainta toimintaa antaa aivoille viljalti lisää virtaa.

IMG_1463
Hampaat kiinni tuolin pienassa ei ole mikään este sieville kauneusunille.

Jättien tavalliset hokemat

Ei”. Mielestämme tuo jättien käyttämä hokema kuulostaa itsessään napakalta ja ytimekkäältä, mutta ne eivät osaa tarvittavalla intensiteetillä meille rautalangasta taivuttaa mitä hiivattia sillä tarkoittavat. Tässä juuri eräänä yönä hyvän tovin ennen auringon nousuhetkeä hoksasimme eräästä masiinasta ulos tulevan hiiren hännän, jolle oli tarpeen kouluttaa siinä hetkessä, että kuka täällä oikein käskee. Olimme kuitenkin siinä määrin innokkaita, että aivan hiirenhiljaa koulutus ei onnistunut ja jätti alkoi hokea tuota ihme hokemaa. Tuli siinä käyttäneeksi tokkuraisena unesta hiiren hännästä ilmeisesti synonyymejä johto, verkkopiuha ja kaapeli. Ja hyvänen aika mitä määrätiedottomuuden puutetta jätti osoitti: seitsemännen kerran hokemaa toisteltuaan jätin äänenpaino kuvasti enempi epämääräistä alistumista ja hienoista epätoivoa, vaikka aluksi oli kovin puhunut niin kovin painokkaasti kuin asia olisi hyvinkin tärkeä! No tilanteesta ei ole kuvamateriaalia, koska väsy jätti.

Taasko sulla on nälkä?”. Meistä kahdesta Moona syö hitusen linnunannoksen enempi kertarykimällä ja muistaa hieman Lunaa tarkemmin notta missä päin ne ruoka-astiat taas olivatkaan. Ei siinä ole kuulkaa yhtään mitään ihmeellistä. Olemme kasvavassa iässä ja haluamme ruokaa silloin, kun on nälkä. Jättien järjenjuoksusta ei kovin mairittelevaa kuvaa voi antaa, kun tuota hokemaa pitää moneen kertaan päivässä toistella, vaikka Moona hyvin selvästi tekee asiansa tiettäväksi.

Sauna ja Harmaahirviö

Me, Moona ja Luna, olemme tottuneet nukkumaan yhdessä. Kaikella yhdessä hengailullakin on rajansa ja välillä siskoksetkin tarvitsevat ihan seitinohuen tauon toisistaan. Saunaksi kutsuttu tila on hiljaksiin avautunut meillekin sellaisena vielä normaaliakin lepopaikkaa autuaampana rauhan tyyssijana emmekä enää laisinkaan kummastele miksi Harmaahirviö siellä niin kovin viihtyy. Jatkuvasti lämmin lattia, sopivan himmeä valaistus, puolikas naarasjättien garderoobista tarjoavat oivallisen tilan hengähtää tovi jos toinenkin kiivaiden leikkien väleissä. Olemme vuoron perään molemmat yrittäneet pehmittää ja rauhoitella aluetta omistajan elkein hallitsevaa Harmaahirviötä päästämään meidätkin osingoille rauhan tyyssijasta. Voimme nyt raportoida Lunan onnistuneen tavoitteessa ja jälleen yksi kiperä este on ylitetty täydellisen valloituksen tieltä! Harmaahirviö ei enää vaivautunut edes sähisemään saatikka murahtelemaan vaan tyynesti päästi Lunan nukkumaan vierelleen. Toki hän itse väänsi itsensä kuitenkin hieman etäämmälle kirsutuntumalta, joka olisi Lunalle mainiosti sopinut sekin. Moonalle ei tilaa kuitenkaan samalta lauteelta enää heltinyt.

IMG_1498
Jättien käyttämä ärsytyskeino, jota salamavaloksikin kutsutaan, pitää vain tällaisessa tilanteessa sietää, koska nuo onnettomat näkisivät muutoin tässäkin kuvassa pelkkiä mustan eri sävyjä.

Jättien kokoontumisajot

Olemme ottaneet tavaksi avata silloin tällöin palatsin ovet kiinnostuneille jäteille seuraamaan meidän arkeamme. Niitä on käynytkin tässä ihan kiitettävästi ja jotkut ovat pääsylipun hankkineet peräti toistamiseenkin! Kannattavaa toimintaa sanoisin ja nämä meille ventovieraat jätit ovat tuoneet mukanaan jopa laskiaispullia – näitä ei meille ragdolleille kuitenkaan jostain syystä tarjottu, jota seikkaa kovasti kummeksimme. Kaikesta huolimatta jätit tuntuvat viihtyvän, joten ehkä otamme tämän osaksi tavanomaista arkirutiiniamme.

IMG_1486
Aatelisten pyhäpäivää kummeksimaan saapunut mikrojätti.
IMG_1488
Moonalla riitti virtaa iltapäiväunien jälkeen puuhastella kummastelemaan saapuneiden jättien kanssa monella eri korkeudella.

Moona nukkuu…

…mutta Luna ei. Epätavallista. Luna nukkuu yleensä pitempään ja useammin, mutta kaipa se ennemmin tai myöhemmin vastaan piti tulla tämäkin tilanne. Sisko ei herännyt vaikka Luna kävi tätä korvaan puremassa. Tai no heräsihän hän, mutta tovin tuumittuaan (kirjaimellisesti toinen tassu jo matkalla pois unipaikalta) päätti sitten kuitenkin ottaa vastaan höyhensaarten kutsun oman siskonsa leikkikutsun ohitse. Jättien matto tarjoaa kuitenkin ensi hätään Lunalle aivan tarpeeksi kipakan vastuksen, joten ehtiihän sen siskon kanssa painiskella tuonnempanakin.

 

 

 

 

 

 

Vastaa

Please log in using one of these methods to post your comment:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.