Ave!

Uuden keisarikunnan alueen valloituksemme on saatettu onnistuneesti päätökseen ja ragdollien maailmanvalloitus on jälleen yhden tassun verran lähempänä toteutumista. Me – Moona ja Luna – kerromme tässä kokemuksemme valloituksen alkuhetkistä ja jännittävistä uusista tilanteista, joihin törmäsimme ja tulemme törmäämään matkallamme uudessa maailmassamme.

Matka jättien maahan

Tilasimme jättien kuljetuspalvelun hakemaan meidät Tampereelta Lietoon, koska matkaaminen jalan olisi ollut näin kylmässä ikävää puuhaa. Harhautimme jätit vastaamaan kuljetusjärjestelyistä omalla kustannuksellaan ja jättäydyimme itse suosiolla metallisen Troijan hevosen taaemmalle penkkiosastolle. Koska olemme luontaisesti varovaisia ja turvallisuuden tarkasti huomioivia eliöitä, järjestimme itsemme metalliseen turvarakennelmaan nukkumaan jättien jäädessä metallihevosen sisällä vain yksittäisten kankaisten nirunarujen – joita tuntuivat kutsuvan turvavöiksi –  suojaamiksi mahdollisessa onnettomuustilanteessa. Emme vaivautuneet juuri silmiämme aukomaan matkan aikana ja luotimme jättien kykyyn suunnistaa. Normaaliolosuhteissa kissojen ylivertaisilla aisteilla suunnistaminen olisi ollut vaivatonta, mutta olisi vaatinut hereillä oloamme, joten käytimme hyväksemme Steve Jobsin kissan keksimää suunnistimeksi hyvin soveltuvaa iPhone-nimistä laitetta. Tosin tyhmempienkin jättien nyt pitäisi osata suunnistaa Tampereelta Turkuun pelkkien taivasmerkkienkin avulla.

Jättien maa…

… oli nopeasti läpi koluttu. Tutustuimme jokaiseen nurkkaan ja pölypalleroon ja havaitsimme valtakuntamme hyväksi ja riittäväksi. Puoli tuntia riitti siihen, että löysimme jättien maasta kaiken oleellisen – yltäkylläiset tarjoilutilat, pehmoiset nukkuma-alueet ja tuttua hiekkaa sisältävät pikkulat. Testasimme toki kaiken heti ja mitään valittamista ei mieleemme juolahtanut. Järjestelyt olivat siis sillä tasolla, että jätit saavat pitää työnsä.

Harmaahirviö

Jättien aluetta aiemmin suvereenisti hallinnoi olento, jota jätit itse kutsuvat maatiaiseksi. Ei se kyllä näytä tiais-lintujen suureen lajikirjoon kuuluvalta ensinkään, mutta ehkä tässä syrjäisessä ja tutkimattomassa maailmankolkassa moukkamaiset jätit eivät ole vaivautuneet keksimään kaikille siivettömille omiakaan lajinimiä. Toisaalta … harmaahirviö eittämättä pääsee sellaisiin paikkoihin, joihin meidän terhakkaat tassumme eivät ensinkään yllä, joten tiedä häntä, vaikka sillä siivet jossain piilossa olisivatkin.

Harmaahirviöksi nimittämämme hahmo on valtavan suuri ja taitava – ei tietenkään niin suuri kuin mitä pölhöt jätit ovat -, mutta luonnollisesti oleellisesti näitä älykkäämpi. Jättien alkukantainen kieli tuntuu kutsuvan olentoa nimellä Rasmus, mutta meille on jäänyt hivenen epäselväksi miten muut havainnoimamme kutsunimet Rampe, Rampulapampula, Ripakinttu ja Rampeliini liittyvät asiaan. Jäteillä on outo taipumus – epäilemättä näiden epätäydellisen kommunikaatiomenetelmän vuoksi – kutsua isäntiään ihan miten sattuu heikkoon mieleensä juuri sillä hetkellä osuvilla termeillä.

Jatkuvasti havahdumme huomaamaan, miten Harmaahirviö tuijottaa meitä ja miten se muistaa aina kurkata olkansa yli saapuessaan uuteen huoneeseen. Kertaakaan se ei ole kuitenkaan uusia valloittajia vastaan tassuaan nostanut, joten me tietenkin laskemme tilanteen täydelliseksi alistumiseksi ragdollien käskyvaltaan. Tosin, pitänee huomauttaa tässä yhteydessä, että Harmaahirviö on hyvinkin kolmasti meidän kokoamme järeämpi ja sen silmistä paistaa syvä iän tuoma viisaus. Saattaapi siis olla, että Harmaahirviöllä on vain jokin syvempi ja piilotettu agenda mukamas säyseän ulkoasun alla. Tarkkailemme tilannetta ja raportoimme muutoksista. Mieltämme kalvaa kuitenkin ainakin sellainen teoreettinen mahdollisuus, että Harmaahirviö antaa meidän tieten ja viekkaalla tarkoituksella olla jättien jatkuvina silmätikkuina päästäkseen itse rauhassa saunaksi kutsuttuun tilaan nukkumaan pehmoiselle pedille.

Elämä jättien luona

Jättien kommunikointi on sanalla sanoen outoa. He kutsuvat tätä kissakalenterin hetkeä omituisella yhdistelmäsanalla hiihtoloma. Meille ei ole selvinnyt yhdyssanan kummankaan osan tarkoitus, vaikka olemmekin tarkkaavaisina seuranneet jättien keskinäistä yhteydenpitoa korvat höröllä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että normaalioloissa nämä jätit on toisinaan lähetettävä päiväsaikaan ragdollien tarpeelliseksi katsomien asioiden hankintareissuille. Hiihtoloma vaikuttaisi tarkoittavan sitä, että jätit ovat hankkineet tarpeeksi asioita varastoon – kuin oravat pähkinöitä konsanaan – eikä joka päivä tarvitse vaivautua jonnekin, joita jätit kutsuvat kouluksi ja toimistoksi. Näidenkään termien tarkoitus ei meille ragdolleille ole vielä auennut, mutta oletettavasti rahvaan käyttämässä kielessä on joka tapauksessa nyansseja, joita aatelisten ei tarvitsekaan tietää. Raportoimme näistä lisää myöhemmin, jos vaivaudumme selvittelemään asiaa.

Alkukantaisten kotoperäisten jättien seuraaminen luonnollisessa ympäristössään on verrattain hauskaa puuhaa! Niiden primitiivisten tapojen hämmästely täyttää päivämme vaivatta, jos emme satu leikkimään keskenämme. Olimme muun muassa molemmat innokkaina katsomassa, miten jätti tieten tahtoen hankkiutui vesisuihkun alle ja vietti siellä vapaaehtoisesti hyvän tovin loiskuttaen ja itsekseen ääntelehtien. Emme osaa vielä tarkalleen arvioida oliko jätin ääntelehtiminen jotain pelkoa etäällä pitävää lauluntapaista vai ihan vain tuskaista ininää. Joka tapauksessa olimme itse siinä määrin haltioituneita tilanteesta, että huomaamattamme ajauduimme hieman liian lähelle vesisuihkua ja jouduimme säpsähtäen perääntymään märkien pisaroiden osuessa silkkisiin turkkeihimme. Jäteillä kuitenkin näyttäisi luontaisesti olevan käytössään sellainen kielentapainen uloke suussaan, joten meille on toistaiseksi jäänyt arvoitukseksi, miksi jätit eivät yksinkertaisesti siisti itseään ja sisaruksiaan kuten me ragdollit – nuolemalla.

Rajaseudun vaaroja

Kaikille uusia valtakuntia itselleen hankkineille on selvää, että etäisillä rajaseuduilla villiä luontoa ja sen vaaroja joutuu kohtaamaan tuon tuostakin. Me – Moona ja Luna – pyrimme kouluttamaan jättejä lempeästi huomioimaan vain meidät, mutta välillä jättien ja ragdollien hallintaharmonian särkee jokin odottamaton. Jäteistä suurin hakeutui äkisti säksättävän vekottimen kanssa ikkunalle ja kuvasi vekottimella takapihan tuntumaan aurinkoon nukkumaan saapuneen ketun. Vaikka noita alempiarvoisia koiraeläinten-heimon villin vulpes-haaran jäseniä kuulemma viekkaiksikin kutsutaan, ainakin tämä yksilö oli tarpeeksi tyhmä näyttääkseen lärvinsä meille. ”Tunne itsesi ja tunne vihollinen niin sadassakaan taistelussa et ole vaarassa.” sanoi jo ragdollien vanhojen kirjoitusten mukaan sotapäällikkö Sun Tzun kissa, joka ohjasi isäntänsä tietämättä maailmanhistorian lehtiä. Nyt me tunnemme sinut – Vulpes vulpes – ja osaamme pyllistää ikkunasta aina, jos karvaisen naamasi erehdyt näyttämään valtakuntamme rajalla! Haa!

Näköhöpötin ja muita metkuja

Jättien aistit ovat luontaisesti syntyjään vajavaisia ja epäilemättä juurikin tästä syystä me ragdollit hallitsemme asioita ja jätit hoitavat ns. raskaan työn. Ne eivät selvästikään tunnista toisiaan nuuhkimalla ja vähäisemmän valon hetkinä jätit tarvitsevat apuvälineitä kyetäkseen käymään edes pikkulassa. Erään perjantaisen päiväunemme aikana tuijotimme molemmat ihmeissämme korkealta näköalapaikalta jättien ajanviettoa tilanteissa, jolloin emme juuri sillä hetkellä tarvinneet heidän palveluksiansa. Urospuoliset jätit lötkähtivät pehmeille istuimillensa ja käynnistivät näköhöpöttimestään uusimman jakson Grand Tour -sarjasta hihiteltäväksi. Meille ragdolleille tilanne oli kerrassaan huvittava – jätit tuntuivat jopa melkein suorastaan uskovan, että heidän näyttölaitteessaan toistuvat kuvat olivat todellisia ja ainakin tarpeeksi todellisia, että niitä kannattaa tarkkailla. Jokainen itseään kunnioittava kissa ymmärtää oitis ensimmäisellä sekunnilla, että näköhöpöttimesta puuttuu kokonaan se tärkein aistiärsyke eli haju, mutta jättien äärimmäinen typeryys ei osaa sitä keskeistä puutetta edes kaivata; ehkäpä ei edes ymmärtää!

 

Tulevaisuus rajaseudulla

Emme osaa täysin vielä ennakoida mitä kaikkea tulemme täällä uudessa kuningaskunnassamme kohtaamaan. Jättien puheissa on jo vilahdellut sellaisia sanoja kuin yksin, kouluun ja töihin. Totta puhuen meitä hieman mietityttää sellainen tilanne, jossa kaikki palvelujätit ovat poissa paikalta ja meidän tekisi mielemme leikkiä tai syödä. Ilmeisesti jäteistä suurin on kuitenkin vielä jatkossakin paikalla; kuulimme sanan abiturientti. Emme tiedä onko se jokin sairaus, joka pakottaa jätin pelaamaan tietokonepel lukemaan fysiikkaa, mutta ilmeisesti jäteistä suurimman on tarkoitus hoitaa ainakin ruokatarpeemme tulevien viikkojen aikana.