Paljon on mutaista vettä ehtinyt virrata Aurajoessa ruostuttamassa sinne viskottuja polkupyöriä sen jälkeen, kun viimeksi tätä blogia päivitettiin. Ja miksei jossain vähäpätöisemmässäkin purossa kuten vaikka Niilissä tai Gangesissa. On siis aika korjata tilanne ja kertoilla tuoreimmat kuulumiset. Kuten otsikosta on hitaammille pääteltävissäkin, Moonan ja Lunan mentori, ihailun ja kunnioituksen kohde, harmaa eminenssi Rasmus on haudattu. Rasmuksen mittariin ehti kertyä vuosirenkaita varttia vaille yhdeksäntoista vuotta, mikä ei ole vähäpätöinen vuosirengasmäärä semminkin, kun munuaisten rippeillä Rasmus ehti paarustaa likemmäs vuosikymmenen. Rasmuksen kunto lähti romahtamaan syksyn 2025 jälkeisinä kuukausina varsin nopeasti ja maaliskuun 13. päivä (perjantai, kuinkas muutenkaan) oli lopulta kyynelten täyttämä päivä, kun Rasmuksen maallinen taival oli aika päättää. Eläinlääkärillä Rasmus sai poistua rauhassa ja kivuitta.
Ihan kevättipusen ikäisiä nuorukaisia eivät toki ole enää valkopallerotkaan ja yhteisiä vuosia Rasmuksen kanssa ehti kuitenkin heilläkin vierähtää sen seitsemän kappaletta. Luna on valkopalleroista aina ollut enemmän itsenäinen ja Moona puolestaan on ollut se, jolle Rasmuksen merkitys kissalauman päällepäsmärinä on selkeästi korostunut. Toki Lunakin tunnetaan lukuisista kerroista, kun Rasmuksen viereen on pitänyt väkisinkin hakeutua, mutta Moonalle Rasmus oli selvästi tärkeämpi. Jättien on toki mahdotonta arvioida kissojen mielenliikkeitä perin syvällisesti ja tokkopa se olisi viisastakaan noita syvällisesti ymmärtää, mutta yhteisesti lausutuksi vaikutelmaksi kuitenkin jäi se, että Moonaan Rasmuksen poistuminen kyllä vaikutti. Se näkyi ainakin seuraavien päivien aikana lähinnä ruokahalun vähenemisenä ja apaattisuutena olemuksessa. Siis suruna.
Mitä kaikkea näihin kuluneisiin vuosiin sitten onkaan mahtunut … sitä lienee helpoin pähkäillä kuvien kera. Moona ja Luna ovat kumpainenkin kasvaneet itsetietoisiksi aikuisiksi kissaneideiksi, joille kummallekin on kehittynyt omia persoonallisia tapoja ja päähänpinttymiäkin. Moonalle Rasmuksen seura on ollut vuosien saatossa ihmisseuraa mieluisampaa mitä tulee esimerkiksi yöajan pimeiden tuntien kuluttamiseen. Sheeba-kissanruokamerkin nimi muuten juontaa juurensa Sheban valtakunnan (eli suomeksi Saban) tarunhohtoisesta koraanissa ja raamatussakin hehkutetusta kuningattaresta, vaikka historiallista varmuutta valtakunnan sijainnista ei olekaan löytynyt. Luna on varsin määrätietoisesti vuosien mittaan vahvistanut asemansa suurjättien vuoteen Sheba-kuningattarena ja harvassa ovat olleet ne vuorokaudet, joiden yön hetket Luna olisi viettänyt jossakin muualla. Maininta kuningattaresta juontaa juurensa siihen, että Luna todellakin kuvittelee omistavansa koko parivuoteen ja sallivansa suuressa hyvyyttä tihkuvassa armossaan myös rahvaiden jättien siinä yöpyä – kunhan varmistavat, että pitävät heiluvat raajansa kurissa. Kurittomuudesta rangaistaan esimerkiksi kiduttamalla. Lunan kielihän on kissamaisesti pienten terävien väkästen peittämä ja niiden perimmäinen tarkoitushan on raastaa saaliseläinten luiden pinnalta lihat parempiin suihin. Yöaikaan Luna saattaa käyttää brutaalia kidutusmenetelmää eli pohkeiden nuolemista, mikäli jätti on suuressa erheessä aiheuttanut toiminnallaan Lunan heräämisen kesken makoisten unien.
Mitäs sitten tarkoitettiin tuossa ylempänä mainituilla päähänpinttymillä? No Moona ei ole luopunut pennusta saakka mukana kulkeneella käyttäytymisellä, joka liittyy suihkutilojen lattialastaan … Moona saattaa olla vaikka syvässä unessa kartanon länsipäädyssä, mutta säntää sieltä parketti rapisten paikalle seuraamaan tilannetta, kun joku alkaa suihkun jälkeen lastalla siirtämään vettä lattiakaivoon. Siinä on jotain maagista tunnetta. Jos kylpyhuoneen ovi ei olekaan raollaan, Moona kovasti pettyy ja ilmaisee asian vienolla viehkolla äänisarjalla. Luna puolestaan haluaa tunkeutua paikkoihin. Varsinkin, jos mainittuun paikkaan on piilotettu jotain viekoittelevaa, kuten esimerkiksi kissanminttua, herkkunappuloita ja sen semmoisia. Murtautumistekniikoiden variaatio on kasvanut iän karttuessa eivätkä korkeallekaan piilotetut kohteet estä Lunaa yrittämästä. Päähänpinttymäksi lienee laskettava myös molempien kissojen suhtautuminen viheltämiseen. Ne hakeutuvat viheltäjän pakeille, ääntelevät itsekin, tunkeutuvat ihokontaktiin ja alkavat näykkiä viheltäjää. Ei ole aivan selvää, mikä mekanismi kissoissa laukeaa ja onko viheltäminen jotenkin luotaantyöntävää toimintaa (sillä kyllä he pääsisivät muualle pois ja vaikka olisivatkin muualla niin hakeutuvat itse paikalle) vai ei, mutta Moona ja Luna ovat ainoat jättien tapaamat kissat, jotka näin reagoivat.
Luna ja Moona ovat sisaruksina välillä toistensa kurkussa ihan tositarkoituiksella ja välillä erehtyvät ihan oikein hyväntahtoiseen hippaleikkiinkin. Moona erityisesti on monen monituista kertaa juuri se ensimmäinen hipattaja, selkään hyppääjä ja leikin aloittaja ja saakin toisinaan Lunan leikkiin mukaan. Se vaan, että Luna on varsin paljon tämäkämpi vastus kuin mitä Moona oli mielikuvituksessaan ajatellut ja niinpä se usein kääntyy sellaiseksi pelitouhuksi, että Moona joutuu kellahtamaan selälleen ja aloittamaan sähinän. Ja muuten sitä sähinäähän Moonassa tuntuu riittävän kuin sähkömiehen virhekytkennässä eikä se aina rajoitu edes Lunan suuntaan. Rasmukselle ei Moona sentään ole koskaan tiettävästi sähissyt, mutta Lunan lisäksi ainakin satunnaisille ilmiöille kesäpäivän valjaissa (esimerkiksi jokin hyönteinen) ja (ehkä kuvitteellisillekin?) havainnoille Canis lupus familiaris -eläinryhmän edustajista eli tuttavallisemmin koirista. Sähinän lisäksi Moonan aktiiviseen vokabulaariin kuuluu varsin mehevän miehiseksi vuosien mittaan vahvistunut murina sekä hempeän kilahtava suoraan saksankielestä lainattu ”Ich”, joka toisinaan muistuttaa lähinnä kuiskausta. Moona on myös kissakatraan piippikone eli kykenee piipittämään pitkiäkin aikoja putkeen joko silloin, kun mieli tekee murkinaa tai silloin, kun jostain on taas löytynyt Moonan lempipallo ja sille pitää vierestä jutella pidempiäkin aikoja.
Lunan ääntelyvalikoima on rajoitetumpi, mutta äänenpainossa ja -paineessa on merkittävää eroa. Kun Luna haluaa jotakin, hän korottaa ääntänsä erittäin vaativaksi ja kuuluvaksi. Luna on toisaalta ulkoistanut nälkään liittyvän ääntelyn Moonalle. Moona hoitaa jättien huomion ja Luna yleensä nukkuu siihen saakka, kunnes Moona on saanut tahtonsa läpi ja ruokakippoon on taikaiskusta ilmestynyt jotakin pupellettavaa.
Niin se Moonan lempipallo. Kissaihmisten normaaliin kesinäiseen tarinaniskentään kuuluu perinteisesti se, miten kissoille mahdollisesti isoillakin valuuttahankinnoilla erikseen ostettuja leluja (joita markkinoidaan korrektisti esimerkiksi spesiaaliaktivointileluna, jota ei voi kissasi mitenkään vastustaa-tyyppisillä sloganeilla) kissat vain tuijottavat loukkaantuneen nyrpeinä, mutta istahtavat mielellään siihen laatikkoon, jossa lelu toimitettiin. Tässä mielessä on jossakin määrin kummallista, että kissojen leluille on edelleen olemassa markkinoita – ehkä sitten jätit, jotka ovat tulleet kissan valitsemaksi ensimmäistä kertaa eivätkä tunne kissamaailman lainalaisuuksia, ovat tarpeeksi suuri markkinaryhmä tämän iänikuisen kierteen jatkumossa. Niin se Moonan lempipallo. Se on sellainen punavalkoinen kangaspallo, joka on tullut joskus ammoisina aikoina muropaketin sisällä kylkiäisenä ja jäänyt nurkkiin ns. pyörimään, vaikka se kankaisena ei juuri kovin hyvin pyörikään – tai siis ollenkaan.
Lunalla puolestaan ei tunnu olevan varsinaista mieleistä lelua. Sellaisen virkaa ajaa mikä tahansa suuhun sattuva takkapuista irti nyhdetty risu tai aivan mikä tahansa lattialle tieten tai erheessä jätetty pahvilaatikko. Luna on aivan mestari pahvilaatikkojen metsästäjä. Mieleen tulee väistämättä se, miten luontokuvaajat eivät juuri koskaan saa kuvia susista keskeltä korpea satunnaisissa kohtaamisissa vaan palkintogaalojen parhaat räpsyt on otettu piilokorsuista, joiden lähistölle on kiikutettu sopiva haaska houkuttamaan Canis lupus -suvun edustajia. Lunan saa siis 90% varmuudella aktiiviseksi asettamalla sopiva pahvilaatikko haluttuun paikkaan. Tästä todisteena on ihan vain muutama valokuvakin, joista paria voisi jopa esitellä tässä yhteydessä.
Pieni kuvagalleria muutaman vuoden kuvista, olkaa hyvä.
Moonan ja Lunan maailmassa on kaikenmoista seurattavaa ja tutkittavaa, vaikka pääosa päivästä kuluukin unten mailla tai ainakin jyhkeässä levossa. Pääsääntönä nyt kuitenkin on se, että jos jotain aktiviteettia huoneistossa tapahtuu, aika äkkiä sinne pelmahtaa yksi tai toinenkin karvakasa tilanteen kehittymistä seuraamaan. Seurattavaa riitti päivätolkulla muun muassa silloin, kun kartanosta vaihdettiin katto ja vähän jokaisen ikkunan takana tapahtui jotakin metkaa. Aina välillä toki isompi kone tai järeämpi paukaus saa varsinkin Moonan varuilleen ja hetken päästä tilanteen rauhoituttua voi jälleen hakeutua pois sängyn alta piilosta.
Ylimääräinen osio
Tämän epäkoherentin jorinan jälkihöpinöissä käydään läpi vielä täysin Moonaan, Lunaan ja Rasmukseen liittymätöntä ylimääräistä tauhkaa kuvien muodossa. Mukaan on ujutettu yksi kuva jokaisesta jätistä – ilman lupaa tai asiallista syytä tietenkin.
Moonan ja Lunan maailma 