Ensimmäinen kartanovuosi

Heippa kaikki!

Tässä taas Moona ja Luna raportoimassa kuulumisia. Kokonainen vuosi on vierähtänyt siitä, kun saavuimme nykyiseen kartanoomme elämään kuninkaallista elämää. Tänä aikana olemme onnistuneesti koulineet meille alisteisista jäteistä mieleisiämme. Aluksi olimme vähän hämillämme, kun jätit eivät tuntuneet ymmärtävän meitä riittävän rivakasti, mutta nyttemmin olemme saaneet taottua niiden kovakalloisiin päihin mitä oikein milloinkin tarkoitamme. Kun Moona kuiskaa vienosti ”Ichhhhh” ja korostaa sanomaansa apposen avoimilla mukamas avuttoman pyytävillä safiirisilmillä, on selvää, että Moona haluaa muistuttaa jättejä ruoka-ajan saapumisesta. Ja kun Luna erittäin kovalla ja vaativalla äänellä loihee lausumaan ”Nau nau-u nau-uuuuu”, on silloin jättien aika välittömästi pudottaa sen hetkisen puuhansa vaatimat työkalut känsäisistä kouristansa ja keskittyä Lunan kanssa kiehnaamiseen – silloin nimittäin haetaan jakamatonta huomiota.

Rauhalliset ragdollit

Rasmuksella oli taas vuodenvaihteen tietämillä eläinlääkärikäynti. Tällä kertaa kollipojan takatassu oli ikävästi tulehtunut kynnen ympäriltä ja kovasti tuntui kipeää tekevän. Tulehduksen hoitamiseen määrättiin antibioottista tököttiä vähintäin kahdesti vuorokaudessa eikä Rasmusta pitäisi päästää kielineen tulehdusalueelle. Eli ns. kissojen kauhukauluri oli taas otettava käyttöön. Jäteistä isoin tomerasti tökkäsi kaulurin kollin kaulaan heti kotio päästyä. Osapuilleen viisi minuuttia sen jälkeen tulehdusalueelta oli revitty siteet ja kaikki tökötit oli nätisti nuoltu pois. Pitkäjalkaisen kissan ongelma on tämä; ei ole kapeakaulaiselle ja pitkäjalkaiselle kissalle sellaista kauluria tarjolla, joka estäisi Rasmusta. Ei vaikka koiran kaulurista sellaisen askarteli. Jäteillä oli Rasmuksen kanssa jo vuosia aiemmin ollut käytössä erityinen viritelmä nuolemisen estämiseksi, joten taas ryhtyivät innosta puhkuen tuumasta toimeen. Niksi-Pirkan yksinkertaisia vinkkejä halveksuen ryhmä jättejä rakensi sukkahousuviritelmän, joka puettaisiin kissalle housujen tavoin ja toinen tassu jäisi kokonaan sinne sisään kissan kielen ulottumattomiin. Paperilla hyvältä tuntunut idea liikahti eteenpäin ja tuntien ähräämisen jälkeen prototyyppi oli kokeilua vaille valmis. Mutta koska maatiaskissa Rasmus ei todellakaan anna laittaa päälleen mitään prototyyppejä, kliinisen testauksen säyseäksi mallinukeksi arvottiin vapaaehtoisten (vapaaehtoisuus arvioitiin puuhasteluun osoitetun kiinnostuksen avulla) valkopalleroiden joukosta Luna.

Prototyyppi toimi. Siis ragdollilla. Valitettavasti Rasmukselle asetettuna valokuvaajan liipasinsormi ei ollut tarpeeksi herkkä ehättääkseen mukaan tilanteeseen, koska Rasmus riisti määrätietoisella väkivallalla kyhäelmän yltään yhdellä rääkäisyllä. Käyttöön otettiin Suunnitelma C eli Rasmuksen rikkinäinen tassu vain sidottiin tukevasti kahdesti päivässä salvoittelun päätteeksi. Toivomuksena oli, että Rasmus jättää siteen rauhaan. Näin onneksi hieman yllättäen kävikin, kunnes tulehdus alkoi tauota, jolloin siteen odotetuksi elinajaksi jäi yleensä muutama tunti. Se kuitenkin riitti lääkinnällisten tököttien imeytymiseen ja tulehdus katosi viikossa. Kynsi ei kuitenkaan parantunut ja lähti kokonaan juuresta irti viikkoa myöhemmin. No tätä kirjoitettaessa uusi kynsi on onneksi jo kasvamassa eikä tapahtumasarjasta ole jäänyt (pysyviä) arpia kenellekään.

Tummuvia turkkeja, karttuvia kiloja, osa 2

Olemme, me Moona ja Luna, tulleet jossakin välissä ihan aikuisiksi kissoiksi. Olemme määrätietoisia, rauhallisia ja rohkeita ja osaamme myös arvostaa omaakin rauhaamme. Jättien käpälöintikään (jota silittämiseksi kutsuvat) ei aina ole juuri hetkeen sopivaa ja osaamme myös heille asian välittää – opastavan hellästi tietenkin. Tummuvat turkkimme saavat ihmettelyä ja ihasteluakin osakseen tavan takaa, mutta ruokahalumme rajoittamiseksi jätit ovat jo toimiin ryhtyneet. 250 hiiren massaa (viisi kiloa jättien ymmärtämällä pölinällä) on kumpaisellakin mittarissa ja jättien mielestä tämä alkaa olla jo riittävä. Pentuaikojen ruokahalut ovat myös kääntyneet täysin päinvastaisiksi aikuisuuteen tultaessa ja nykyisin selvästi hanakammin ruoan perässä kulkeva on Luna. Moona ei enää ahnehdi kaikkea mitä suuhun mahtuu ja Luna taas on sitä mieltä, että määrä korvaa laadun. Tätäkin kirjoitettaessa kuin vahvistaakseen asian todenperäisyyttä Luna on juurikin parhaillaan murtautumassa ruokakaappiin aarteiden perässä vaikka jättien kanssa lounaalla sai juuri aimo kipaleen raakaa haukea.

 

Vielä mahtuu, osa 2

Jättien yllätykseksi me siskokset Moona ja Luna kykenemme vielä aikuisinakin löytämään tarpeeksi sopua mahtuaksemme koisinaan yhtenä kasana lempilepopaikassamme eli takanvierustaisen raapimapuun korkeimmalla tasolla. Jätit ovat alkaneet hieman empiä ympäristön rakenteiden kestävyyttä, sillä kymmenen kiloa kissaa ei aina suostu kuitenkaan ihan paikallaan pysymään ja kisailun tiimellyksessä tanner tömisee ja raapimapuu saa kyytiä. Järeämpiäkään nyt ei taida ihan noin vaan mistään saadakaan ellei satu tuntemaan Korkeasaaren eläintarhan ilvestarhan hoitajaa. Jätit eivät tunne.

 

Siivouspäivän apujoukot

Silloin tällöin jätit intoutuvat hieman tavanomaista laajempaan siivoiluun. Näissä tilanteissa on aina hyvä olla täysillä mukana sekä auttamassa että neuvomassa. Tosin täytyy kyllä myöntää, että pidempikestoinen siivoushetki alkaa kyllä kovin käydä ragdollienkin kärsivällisille hermoille ja aika ajoin on hyvä hieman levähtää.

 

Lisää lokoilua

Jättien vajavaisilla reflekseillä on hankalaa saada kelvollisia valokuvia jopa tavallista vauhtia (20m/s) liikkuvasta kissasta. Siksi me kaikki kartanon todelliset asukit suostumme ajoittain hieman rauhoittumaan ja annamme jäteille mahdollisuuden kuvata meitä sekä yhdessä …

… että erikseen.

 

Muut satunnaiset kuvatodisteet elämästä kartanossamme

 

Moona yrittää pysyä piilossa Rasmuksen tarkoilta silmiltä.

 

Jouluksi mainittu jättien juhlahetkikin oli ja meni. Meille tapahtuma antoi vain hieman ihmettelyn aihetta uusien esineiden tutkimisen muodossa. Jätit sen sijaan olivat aidosti hämillään siitä, että ragdollit eivät kaataneet joulukuusta kertaakaan. Maatiaskissat ovat kuulemma kukin vuorollaan kaataneet moisen vekottimen pitkällä, viime vuosituhannelle ulottuvalla perinteellä. Meitä eivät tuollaiset perinteet velvoita; me teemme itse omat perinteemme!